Avauspuheenvuoro, Pohjois-Karjala sos. dem. piirikokous 20.04.2013, Ilomantsi

Ajankohtaista 10:54

Arvoisa kunnanjohtaja, kansanedustajat, puoluehallituksen jäsen, hyvät naiset ja miehet, hyvät toverit!

Pohjois-Karjalan SDP piirin puolesta toivotan teidät kaikki tervetulleeksi kokoustamaan tänne maakuntamme itäisimpään kuntaan, karjalaisen perinteen juurille. Nykypäivänä Ilomantsi tunnetaan vahvan karjalaisen perinteen lisäksi viineistään, kaviaarista sekä vihreän kullan lisäksi aidosta kullasta. Kiitos erityisesti Ilomantsin kunnalle ja paikallisille aktiiveille, että saamme kokoustaa juuri täällä. Tämä kokous tulee jäämään historian kirjoihin Pohjois-Karjalan SDP piirin viimeisenä kevätpiirikokouksena.

Vuodesta 2012 muistamme kahdet vaalit sekä Helsingin puoluekokouksen. Presidentin vaaleissa kenttäväki ei uskonut omaan ehdokkaan menestykseen ja varmaankin moni toveri antoi kokoomuksen ehdokkaalle äänensä jo ensimmäisellä kierroksella. Puoluekokouksessa vaihtui puoluesihteeri ja varapuheenjohtajisto. Puoluesihteerillä on vielä aikaa kiillottaa kannuksiaan ja varapuheenjohtajien osalta voidaan todeta nuorekkaan ja jopa yllätykselliset valinnat olevan onnistuneet. Varapuheenjohtaja/ministeri Krista Kiuru, niin kuin Lindtmannin Antti sekä Vainion Eero ovat onnistuneet hyvin tehtävissään ja ovat aktiivisesti liikkuneet kentällä. Mm. maakunnan vävypoika Antti Lindtman on ottanut politiikan ajankohtaisiin asioihin aktiivisesti kantaa ja esiintynyt julkisuudessa edukseen.

Kuntavaaleista voidaan todeta, että saavutimme tietynlaisen turnausvoiton. Vaikka maakunnallisesti hävisimme keskustalle, säilytimme kohtuullisen mandaatin kunnallisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi juuri tämän kokouspaikkakuntamme demareilla oli vaaleissa uusia ehdokkaita ja menestys kuntavaaleissa oli erinomainen, saavutuksena yksi lisäpaikka. Toverit, kiitokset kuuluvat tässä kohtaa teille!!

Viime vuodesta muistamme myös sen, että puolueemme kannatus on hiipinyt alaspäin ja sitä kautta olemmeko itse kukin vähän passivoituneet? Hallituksen päävastuu kokoomuksen kumppanina, yhdistettynä ns. apupuolueisiin on haasteellinen kokonaisuus ja yhteisten linjaukset sekä päätöksenteko on ilmeisen kankeaa. Ilmeisesti on tapahtunut muutos myös hallitustyöskentelyssä niin, että päätöksenteko on keskittynyt yhä enemmän puolueiden puheenjohtajien käsiin ja pitkälti valmiit asiat markkinoidaan eduskuntaryhmille. Tämä on demokratian kannalta muutos huonompaan suuntaan.

Olemme saaneet hallituksessa vietyä hallitusohjelman mukaisia tavoitteita eteenpäin ja uskon, että myös sote- ja kuntarakennehankkeet tulee ratkaistua. Täytyy myös muistaa ettei keskusta saanut paras hankettaan vietyä läpi kahdeksan hallitusvastuuvuotensa aikana. Etelän mediat peittelevät hyvinkin ansioituneesti SDP:n aikaansaamia tekoja, toisin kuin kokoomuksen. Nyt onkin sopiva aika kysyä miten Sari Sairaanhoitaja on tyytyväinen kokoomuksen palkkalupauksiin ja mitä Sari Sairaanhoitaja ajattelee kehysriihen yhteisöveropäätöksistä.

Työmarkkinapolitiikan osalta on tulossa syksyllä liittokierros. Ek tuskin muuttaa linjauksiaan yhteiseen kolmikanta neuvottelupöytään tulon osalta. Ek sai jo lahjansa yhteisöveron muodossa. Edessä tulee olemaan ay-liikkeen kannalta merkittävä sopimuskierros, koska edellisissä neuvotteluissa sovitut tes-ratkaisut päättyvät eri aikoihin ja sitä kautta kokonaiskoordinointi on vaikeutunut. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos veikkaa, että työnantajapuoli ahdistaa sopimusneuvotteluissa yksittäiset liiton nurkkaan ja esittää nykyisiin työehtoihin heikennyksiä. Oikeiden työväenpuolueiden ja palkansaajaliikkeen on aika oikoa rivit suoriksi.

Maakuntaamme runtelee maan synkimmät työttömyyslukemat. On mielenkiintoista nähdä, tuoko yhteisöveron laskeminen yritysten kasvua ja investointeja maakuntaan, meillä olisi maakunnassa tarjolla osaavaa työvoimaa. Kaiken ammatillisen koulutuksen aloituspaikat tulee mitoittaa niin, että huomioimme tulevien vuosien suurten ikäluokkien eläköityminen ja pienevien opiskelijaryhmien yhteensovitus niin, että kuitenkin kaikille halukkaille löytyy opiskelupaikka.

Mielestäni oppisopimusta ja aikuiskoulutusta tulisi kehittää entistä enemmän yrityksen tarpeiden mukaisesti. Tämä vaatii asiantuntijoiden jalkautumista työpaikoille ja niiden tarpeiden kartoittamista.

Juuri valmistuneen SAK barometri kertoo selkeästi sen viestin, että työelämä on entistä enemmän kahtiajakautunut. Suurimmassa osassa yrityksiä työolosuhteita pidetään hyvänä. Kuitenkin yli puolet vastaajista kokee, että:
– työnantaja ei mitoita työmäärää oikein (55%)
– työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken muun edelle (51%)
– työssä on jatkuva kiire (62%)
Työn mielekkyyden osalta puolet vastaajista ei ole havainnut muutosta, 30% mielestä muutos on tapahtunut huonompaan suuntaan ja 18% muutos on tapahtunut parempaan suuntaan. Työolobarometrin mukaan työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ovat heikentyneet kaikilla osa-alueilla.

Omat havaintoni tukevat työolobarometrin tulosta. Yritykset irtisanovat vakituista henkilöstöä ja usein sitä korvataan epätyypillisillä työsuhteilla eli vuokratyöntekijöillä ja osa-aikaisilla. Isojen yritysten yt-neuvottelut käydään konsernihallinnon määräyksestä ja niin ettei paikallisesti pystytä oikeasti vaikuttamaan yt-lain mukaisesti neuvottelun lopputulokseen. Tässä leikissä ei tarvitse hakea kaukaa esimerkkiä valtion rumasta omistajaohjauspolitiikasta. Tällä tarkoitan Vapon ja Ilomantsin kunnan välistä lämmöntoimitussopimusta. Edellytän edustamani organisaation kautta sitä, että Vapo kantaa moraalisen yhteiskuntavastuunsa työntekijöiden osalta ja työllistää ulkoistamansa työntekijät.

Savon Sanomien toimittaja Iisakki Härmä kirjoitti 17.4.2013 Savon Sanomissa, että (SDP on auringonlaskun puolue ja jäljelle jäävät vain pahimmat puoluemantraa hokevat broilerit, joilta puuttuu oma ajattelu ja uskallus haastaa puolueen linja nuorille keskeisissä asioissa).
Nyt onkin aika Pohjois-Karjalan ja –Savon nuorten ja kokeneempien karhujen herätä horroksesta käärien hihat sekä ryhtyä töihin löytäen yhteinen sävel ja suunta tuleville vuosille. Muuten auringonlasku koittaa. Onkin mukava kuulla poliittisessa keskustelussa minkälaisia ajatuksia kokousväessä oheinen lausuma herättää?
Vaalipiiriuudistuksesta on varmaan keskusteltu ihan riittävästi. Haluan kuitenkin todeta, että olemme hyvässä yhteistyössä Pohjois-Savon kanssa valmistelleet piiriorganisaatioina tulevaa yhteistyötä. Syksyn piirikokouksissa Pohjois-Savo tulee tekemään piirin lopettamispäätöksen ja yhdistymme samaksi Savo-Karjalan piiriksi. Kokouksessa esitellään tarkemmin valmistelun tilannetta.

Vaalipiiriuudistus antaa meille mahdollisuuden opetella uudenlaista yhteistyötä ja nyt onkin aika aloittaa valmistuminen tuleviin vaaleihin. 2014 vuodella on eu-vaalit ja melko samanaikaisesti Seinäjoen puoluekokous. Eu-vaaleihin ehdokkaita soisi jo löytyvän ja puoluekokousvalmistelut alkavat heti alkuvuodesta.

Tällä vuodella on syytä aloittaa puolueosastojen välinen syvempi yhteistyö ja esim. piirihallituksen kokoonpano tulee olemaan yhteistyön, demokratian ja viestinnän kautta tärkeää. Yhtä lailla ehdokasasettelun, tukiryhmien kasaaminen ja vaalityön onnistuminen on 2015 eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan ja SDP:n kannalta erittäin merkityksellinen. Täytyy muistaa, että saamme asettaa eduskuntavaaleissa koko Savo-Karjalan maakunnassa ainoastaan 15 ehdokasta. Eduskuntavaaleihin valmistautuminen on syytä aloittaa jo nyt.

Näillä sanoilla avaan kokouksen ja toivotan kaikki paikalla olevat tervetulleeksi!

SDP P-K piirin puheenjohtaja Pentti Hartikainen p. 050 406 0638