Hyvät järjestötoverit!
Vuosi on vaihtunut ja SDP etenee edelleen gallupeissa kärkikahinoissa ja olemme nousseet taistelemaan Suomen suurimman puolueen asemasta. Syynä tähän on hallituksen ylimielinen ja luottamusta rikkova toiminta sekä tietysti omien vaihtoehtojemme tuominen välikysymysten ja vaihtoehtobudjettimme kautta. Luottamus SDP:n on palaamassa ja taustatutkimusten mukaan esim. eläkeläisten ja työssäkäyvien keskuudessa kannatuksemme on jo yli 30 %.
Politiikassa onkin nyt meidän uskallettava osoittaa johtajuutta. Se tarkoittaa niin kunta kuin maakuntapolittikassakin uusien avausten tekemistä sekä faktapohjaista puolueemme linjan puolustamista. Järjestöllisesti se tarkoitta entistä enemmän kenttätyötä ja viestintää.
Toimintavuosi on lähtenyt vauhdikkasti liikkeelle ja piirihallitus on pitänyt jo kaksi kokousta/koulutusta sekä sopinut työnajaosta sekä vastuista vuosille 2016-17. Keväällä piirin toiminnassa tapahtuukin paljon ja toivomme runsasta osanottoa piirikokoukseen Kiteelle 22-23.4 ja Kunnallisvaaliristeilylle Tallinnaan 14-15.5.
Allekirjoittanut ja piirin puheenjohtajisto toivottaa toiminnallista kevättä ja aktiivista kunnallisvaaliehdokas rekrytointia.
PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VASTUUALUEET 2016 -17
- Piirin puheenjohtaja Neeta Röppäsen Kuopio jonka vastuulla on aluevastuu Kuopio , Siilinjärvi, Juankoski, Tuusniemi ja Kaavi. Lisäksi tiedostus, piirihallituksen johto, työvaliokunta, esimiestyö ja vietintätiimi.
- Varapuheenjohtaja Jukka Hyttinen Juuka viestintätiimi , työvaliokunta ja aluevastuu Lieksa, Juuka , Valtimo, Nurmes ja Ilomantsi.
- Varapuheenjohtaja Timo Suhonen Varkaus ay – vastuu, työvaliokunta ja aluevastuu Varkaus , Leppävirta, Vesanto, Tervo, Suonenjoki ja Keitele.
- Piirihallitus Noora Kettunen Joensuu viestintätiimi, nuoriso- ja opiskelija/oppilaitos vastaava.
- Piirihallitus Tero Kuittinen Liperi aluevastuu Joensuu, Liperi , Outokumpu , Kontiolahti ja Polvijärvi.
- Piirihallitus Olavi Ruotsalainen Suonenjoki aluevastuu Varkaus , Leppävirta , Vesanto , Tervo ,Keitele ja Suonenjoki.
- Piirihallitus Paula Tolvanen Kitee aluevastuu Kitee, Tohmajärvi ja Rääkkylä.
- Piirihallitus Risto Vattulainen Lieksa aluevastuu Juuka , Lieksa, Ilomantsi, Nurmes ja Valtimo.
- Piirihallitus Kati Åhman Iisalmi aluevastuu kunnallisvaalikoulutus ja aluevastuu Iisalmi, Vieremä, Pielavesi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ,Lapinlahti ja Rautavaara.
- Varajäsen Tarja Korhonen Siilinjärvi aluevastuussa Kuopion seudulla puheenjohtajan kanssa.
- Varajäsen Janne Majasalmi Joensuu viestintätiimi ja nuorisovastuu.
- Varajäsen Riitta Savolainen Sonkajärvi piirin tapahtumat Pohjois – Savo toiminnanjohtajan tukena.
- Varajäsen Alpo Jumppanen Kitee aluevastuu Kitee, Tohmajärvi ja Rääkkylä.
- Varajäsen Leena Nyyssönen Kontiolahti piirintapahtumat Pohjois – Karjala toiminnanjohtajan tukena.
TRADEKAN VAALIT
Tradekan vaalit järjestetään 1.-20.3.2016. Äänestys tapahtuu posti- ja sähköisen äänestyksen yhdistelmänä. Äänestysaineisto tulee postissa kaikille Osuuskunnan jäsenille.
Piirihallitus asetti kokouksessaan 16.1.2016 ehdolle edustajiston vaaliin täyden lista 18 ehdokasta. Ehdokkaitamme ovat Heikki Ahonen Kuopio, Heikki Alanen Varkaus, Riikka – Leena Anttilainen Kontiolahti, Martti Haaranen Tohmajärvi, Olavi Huttunen Suonenjoki , Maija Kaverinen Lieksa, Jaakko Kosunen Kuopio, Esa Lahtela Kitee, Maija Martikainen Joensuu, Mervi Mielonen Lieksa, Matti Pesonen Joensuu, Jukka Pulkkinen Kuopio, Kari Rajamäki Varkaus, Pirjo Rämänen Joensuu, Neeta Röppänen Kuopio, Ensio Tikkanen Iisalmi, Tuula Väätäinen Kuopio ja Sinikka Väyrynen Juuka.Vaalipiirimme alueelta valitaan yhdeksän edustajaa 85-jäseniseen edustajistoon. Ehdokaslistamme on numerot ovat 20-37.
KUNNALLIS – JA MAAKUNTAVAALIT LOKAKUU 2017
Kunnallisvaalien ehdokashankinta on hyvässä vauhdissa olemme etujoukoissa rekrytoimassa ehdokkaita listoillemme. Hämmenystä on herättänyt vaalien siirtyminen todenäköisesti syksyyn 2017 , jolloin vaalit pidettäisiin yhdessä maakuntavaalien kanssa.
Ohje on kumminkin että jatkamme edelleen ehdokkaiden etsimistä ja vaaleihin valmistautumista olipa vaalit sitten syksyllä tai keväällä 2017. Vaalien ajankohta varmistuu 31.7.2016 mennessä . Piiri toivoo 31.3.2016 mennessä viimeistään tiedot kunnallisvaalivastaavista sähköpostilla seppo.eskelinen(ät)sdp.fi. Toiminnanjohtaja kerää ehdokastilanteesta tietoja huhtikuusta lähtie 3 kk välein.
KEVÄTPIIRIKOKOUS 22.-23.4 KITEE PAJARINHOVI
Piirikokouksen esityslistalla sääntöjen 12§ määräämät asiat.
Piirikokous alkaa perjantaina 22.4 klo 18 seminaarilla Missä mennään sote – ja maakuntahallinto. Illalla karaoke tanssit Pajarinhovissa . Lauantaina kokous alkaa klo 09 . Puoluesihteeri Reijo Paananen pitää poliittisen katsauksen. Listalla myös kuntavaaleihin ja puoluekokoukseen valmistautuminen. Pufee lounas klo 12 kokousväelle.
Piirikokousmaksu 60 € majoittuvilta 2-6 hengen hirsimökeissä. Sisältäen majoituksen, iltakahvit, aamupala, aamukahvit ja puffee lounaan launataina. Ei majoittuville piirikokousmaksu 10 €. Ilmoittautumiset ja maksut piirin tilille FI 24 577005 200 612 24 perjantaihin 8.4 mennessä.
VARAA PAIKKASI PIIRIN KUNNALLISVAALI RISTEILYLLE 14.-15.5. KEVÄISEEN TALLINNAAN
Piiri järjestää ” Kohti kunnallisvaaleja”-risteilyn keväiseen Tallinnaan 14.-15.5.2016. Risteillylle toivotaan kunnallisvaaliehdokkaita ja vaalityöntekijöitä.
Meno matkalla 14.5 klo 14.30 – 16.30 tapaamme Paasitornissa Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen joka pitää poliittisen tilannekatsauksen . Keskustelulle on myös varattu aikaa. Lisäksi Sdp:n viestintäpäällikkö Ismo Kainulainen käy läpi kuntavaalien valmistelua ja ehdokastyökaluja .
Bussireitti 1. Nurmes linj.as. klo 05 – Lieksa linj.as. klo 5.40 – Eno linj. as. klo 6.15 – Joensuu varikko klo 7 – Joensuu Siltakatu klo 7.15- Onkamo rist. klo 7.55 – Tolosenmäki Neste klo 8.15 – Kitee TB klo 8.25 – Kesälahti Pivanka klo 08.45.
Bussireitti 2. Iisalmi klo 7.15 – Lapinlahti klo 7.35 – Siilinjärvi klo 8.10 – Kuopio Maljanlahdenkatu klo 8.30 – Leppävirta Unnukka klo 9.10 – Varkaus ABC klo 9.30 – Juva ABC klo 10.
Laiva Baltic Queen lähtee pe 14.5 klo 18.30 kohti Tallinnaa . Illallis bufee 2. kattaus klo 20.30 . Maihin pääsee 15.5 klo 08 ja laiva lähtee Tallinnasta klo 12.30 paluu matkalle. Helsingistä paluu- matka alkaa klo 16.00 .
Matkan hinnat sisältäen Paasitornissa päiväkahvit , illallispuffee seisovasta pöydästä , meriaamiainen , bussikyyti ja majoitus laivalla:
B2 hytti 143,50€
B3 128,50€
B4 118,50€
A2 153,50€
A3 133,50€
A4 123,50 €
Varaa matkasi ajoissa paikkoja varattu 120. Varaukset suoraan sähköpostilla tai puhelimella 31.3.2016 mennessä. joensuu(ät)matka-kosonen.fi puh. 013-221365, 040-7698201 ja 040-5210300.
Maksu tilille FI 4851330020053707
Saaja: Linja-Autoliike S.Kosonen oy Viite: 22370800675
Ilmoita samalla nimi – ja syntymäaika , osoite, puhelinnumero ja bussiin nousupaikka. Passi tai Eu-kortti mukaan matkaan.
Aktiivista osallistumista piirin kevään tapahtumiin toivottaen.
Neeta Röppänen, Piirin puheenjohtaja
Seppo Eskelinen, Toiminnanjohtaja
Neeta Röppänen 050-3802010, neeta.roppanen@turo.fi
Seppo Eskelinen 0400-767200, seppo.eskelinen@sdp.fi
Jaa tämä artikkeli