Joulukuun järjestökirje

Ajankohtaista, Yleinen 15:26

Kohti vaalikenttiä!

Piirikokouksen päätöksen mukaan piirihallitus täydensi ehdokaslistamme viimeisen vapaana olevan paikan asettaen kevään eduskuntavaaleihin ehdolle lapinlahtelaisen ylikonstaapeli Jarno Tervakosken. Näin listaamme voidaan kuvata tasapainoiseksi monellakin tapaa. Ehdokkaista miehiä on kahdeksan ja naisia seitsemän. Maantieteellisesti ehdokasasettelu on riittävän kattava oman ”lähiehdokkaan” löytämiseksi. Ammattijakautuma on myös monipuolinen.

Eduskuntavaaliehdokaslistamme on siis saatu täyteen ja toivottavasti jokainen ehdokas on hyvässä vauhdissa kampanjansa kanssa. Toivon myös jokaisen meistä löytävän mielekkään tavan osallistua aktiivisesti vaalityöhön.

Monelle meistä joulu on rauhoittumisen aikaa. Kunhan arki jälleen koittaa on vaalikone syytä saada sellaiseen vauhtiin, jolla valtakunnan politiikan suunta saadaan korjattua huhtikuun vaalien jälkeen.

SDP:n vaalistartti pidetään Helsingissä la 26.1. Sinne toivotaan mahdollisimman runsasta osanottoa myös Savo-Karjalasta. Käytännön asioiden ohella tapahtuman tarkoitus on luoda hyvää yhteishenkeä, jota ilman ei vaaleja voiteta. Paikkamäärämme ratkeaa yhteisen äänimäärän perusteella, ja ehdokkaiden keskinäinen järjestys kertoo, kenestä tulee kansanedustajiamme seuraavalle kaudelle.

Vaikka ehdokkaiden ja tukiryhmien välillä tullaan varmasti tälläkin kertaa käymään, kova kilpa on toivottavaa, että toverin rehti kohtelu on jokaisen mielessä.

Ehdokkaamme ja vaalipäälliköt tapaavat seuraavan kerran la 12.1 Outokummussa yhteisen vaalityön, puolueen vaalityökalujen ja vaaliohjelman rakentamisen merkeissä.

Eduskuntavaalit 2019

Syyspiirikokous valitsi yksimielisesti 14 eduskuntavaaliehdokastamme ja piirihallitus täydensi listaa yhdellä ehdokkaalla marraskuun lopussa. Ehdokkaamme ovat

Aholainen Anne, 43v, valtiotieteenmaisteri, Leppävirta, anne.aholainen(a)gmail.com

Eloranta Satu-Sisko, 51v, työllisyyskoordinaattori, Joensuu, satu-sisko.eloranta(a)telemail.fi

Eskelinen Seppo, 58v, toiminnanjohtaja, Joensuu, seppo.eskelinen(a)sdp.fi.

Ikonen Jaakko, 35v, lakimies, Varkaus, jaakko.ikonen(a)lakimajakka.fi

Kaartinen Tiina, 56v, päiväkodin johtaja, Kuopio, tiina.kaartinen(a)kuopio.fi

Kortelainen Joni, 35v, sähkö- ja automaatioasentaja & sivutoiminen yrittäjä, Juuka, joni.kortelainen(a)juuka.fi

Kärkäs Joakim, 22v, erityisopettajaopiskelija, Joensuu  joakim.karkas(a)jns.fi

Mikkonen Vilho, 42v, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Tohmajärvi vilhomikkonen(a)gmail.com

Mäkisalo-Ropponen Merja, 60v, kansanedustaja, Joensuu merja.makisalo-ropponen(a)eduskunta.fi

Rautavuori Armi, 63v, rovasti, Joensuu, armi.rautavuori(a)telemail.fi

Suhonen Timo, 42v, aluetoimitsijaVarkaus, timo.suhonen(a)teollisuusliitto.fi

Tervakoski Jarno, 37v, ylikonstaapeli, Lapinlahti, j.tervakoski(a)gmail.com

Tirkkonen Veijo, 53v, pääluottamusmies, Kuopio, tirkkonenveijo(a)gmail.com

Väätäinen Tuula, 62v, varakansanedustaja, Kuopion kaupunginvaltuuston vpj. & sairaanhoitaja, Kuopio tuula(a)tuulavaatainen.fi

Åhman Kati, 52v, lähi- ja muistihoitaja, Iisalmi, kati.ahman(a)hotmail.fi.

Tällä hetkellä ehdokaskuvaukset lopuillaan ja vaalikiertueen suunnittelu jo myös pitkällä. Tammikuussa laitamme tietoa piirin sivuille, joten seuratkaa valmistelua nettisivuiltamme!

Olkaa yhteydessä ehdokkaisiin ja lähtekää mukaan tukiryhmiin. On tärkeää, että jokaisella ehdokkaallamme on tukijoukkoja tekemässä yhteistä vaalityötämme. Joukkueen tulos ratkaisee meille mahdolliset lisäpaikat vaalipiirissämme.

EU-vaalit 26.5.2019

SDP:n ehdokkaista meillä on tiedossa kansanedustaja Eero Heinäluoma, europarlamentaarikko Mia-Petra Kumpula-Natri, Sorsa säätiön vt. toiminnanjohtaja Kaisa Penny, Euroopan Demarinuorten pääsihteeri Tuulia Pitkänen ja Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.

Muistutus vuodenvaihteesta! Edelleen monilta yhdistyksiltä puuttuu piirikokousedustaja ilmoitukset ja puolueosastojen virkailijailmoitukset. Toimittakaa joko sähköpostiin seppo.eskelinen(a)sdp.fi tai piiritoimistoon Kauppakatu 32 80100 Joensuu.

 

 

Levollista joulunaikaa teistä jokaiselle!

 

Neeta Röppänen                            Seppo Eskelinen

Piirin puheenjohtaja                      Toiminnanjohtaja    

Neeta Röppänen 044-7748520, neeta.roppanen(a)turo.fi
Seppo Eskelinen 0400-767200, seppo.eskelinen(a)sdp.fi