Jukka Tuppurainen

17:33

Arvojen täytyy näkyä päätöksenteossa. Lause kuulostaa itsestään selvältä, mutta varmaan kaikki politiikassa mukana olevat ovat huomanneet tämän asian vaikeuden. Talouden tiukentuessa arvot tulevat tärkeään osaan päätöksentekoa. Talous pitää ottaa päätöksenteossa huomioon, mutta kaikki asiat eivät ole samanarvoisia, arvojen pitää näkyä politiikanteossa!

Toimin Siilinjärven SDP:n johtokunnassa ja Siilinjärven kunnassa tarkastuslautakunnassa. Lautakuntatyö on antanut näköalapaikan kunnan koko toimintaan. Toimin myös Pohjois-Savon SAK:n aluetoimikunnan puheenjohtajana. Tämä luottamustoimi on antanut minulle näkemystä työelämän asioihin Savo-Karjalan alueella.

Työelämän murros on kiihtymässä ja tähän pitää päästä vaikuttamaan. Savo-Karjalalle on tärkeää, että työpaikkojen ja koulutuspaikkojen tarjonta kehittyy alueella. Vain tämä mahdollistaa muidenkin palvelujen pysymisen.

Viime eduskuntavaalien alla vaalipäällikkönä toimiminen avasi näköalaa SDP:n Savo-Karjalan piiriin ja haluaisin mielelläni olla mukana toimimassa ja kehittämässä alueen sosiaalidemokraattista aatetta.

Olen 49v. perheenisä ja asun Siilinjärvellä. Vapaa-aikaani kuuluu harrastaminen koirien kanssa ja olen mukana myös urheiluseuratoiminnassa.