Merja Mäkisalo-Ropponen: Audinomien koulutusta vahvistettava

Yleinen 09:29

Merja Mäkisalo-Ropponen

 

Tänään tiistaina, kolmas maaliskuuta, vietetään maailman terveysjärjestön WHO:n kansainvälistä kuulopäivää. ”Meillä Suomessa jonkinasteinen kuulonalenema on noin 800 000 henkilöllä ja kuulokojeen sekä sisäkorvaistutteen käyttäjiä on yli 100 000 henkilöä” sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). Oletettavaa myös on, että väestön vanhenemisen myötä myös tämä määrä tulee kasvamaan.

Tutkimustulokset ovat nostaneet yhä enemmän esiin myös hoitamattoman kuulovamman muita terveysvaikutuksia. Ikääntyneen hoitamaton kuulonalenema on yhteydessä mm. kognitiivisten kykyjen heikentymiseen sekä kasvaneeseen masennus- ja kaatumisriskiin. Lisäksi hoitamaton kuulovamma eristää kuulovammaisen ikäihmisen yhteiskunnallisesta osallisuudesta. ”Kuulonkuntoutukseen ja apuvälineisiin panostaminen kannattaa, sillä voidaan tehokkaasti ehkäistä tai lievittää myös muita kuulovammasta johtuvia terveysvaikutuksia” Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Hoidon tutkitusta tehokkuudesta huolimatta kuulonkuntoutuksen asiantuntijoiden eli audinomien koulutusta järjestetään meillä edelleen epäsäännöllisesti ja maksullisena täydennyskoulutuksena. ”Olenkin jättänyt asiasta vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen audinomien koulutuksen lisäämiseksi ja myös muun hoitohenkilökunnan kuulokuntoutuksen koulutuksen vahvistamiseksi” Mäkisalo-Ropponen sanoo. Tulevaisuudessa audinomien tarve tulee yhä kasvamaan ja tarvitsemmekin yhä enemmän osaavia asiantuntijoita hyvä hoidon takaamiseksi.

Lisätietoja:

Merja Mäkisalo-Ropponen, puh. 050 357 9090
kansanedustaja (sd)
Eduskunnan vammaisasiainyhteistyöryhmän puheenjohtaja