Piirikokouksen kannanotto

Ajankohtaista 14:41

Piirikokouksen kannanotto 13.6.2020

Sanna Marinin hallitus on tehnyt oikeita ratkaisuja ja päätöksiä korona rajoitustoimissa. Hallitus laittoi ihmishenget talouden edelle. Tämä oli vastuullinen arvovalinta. Savo-Karjalan sosialidemokraattien piirikokous on huolestunut koronapandemian jälkihoidon vaikutuksista.

Yleinen työmarkkinatilanne on edelleen epävarma.Työehtojen heikentäminen ei voi olla ratkaisu, jolla talous saadaan elpymään. Epävarmuus työmarkkinoilla kohdistuu varsinkin nuoriin. Nuorisotyöttömyys on vaarassa lähteä rajuun nousuun, joten yhteiskunnan on löydettävä nopeasti keinoja nuorten työllistämiseen tai opintopolkujen jatkumiseen.

Tulevaisuuden työelämä perustuu osaamiseen. Hallitusohjelman mukainen oppivelvollisuusiän nostaminen tulee toteuttaa. Se turvaa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueen toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille säilymisen maakuntien alueella. Hallituspuolueiden on selvennettävä kantansa oppivelvollisuusiän nostamiseen.

Savo-Karjalan sosialidemokraateilla on suuri huoli erityisesti syrjäseutujen ikäihmisten palveluista.Vanhustenhoidon taso on jo nyt monilla syrjäseuduilla hälyttävän alhainen. Kuntien tulee pitää jatkossakin huolta vanhusten päivittäisestä hyvinvoinnista järjestämällä laadukkaita julkisia palveluja myös syrjäisillä seuduilla.

Piirikokous pitää tärkeänä että vihan ja valheiden levittäminen ei saa olla poliittisen keskustelun keskiössä. Rasismille on sanottava tiukasti ei. Henkilön ominaisuuksien perusteella tehtävä luokittelu iän, sukupuolen tai etnisen taustan perusteella on loukkaavaa, eikä edistä yhteisten asioiden hoitamista.

 

Piirikokous

Tiina Kaartinen
puheenjohtaja
Savo-Karjalan Sosialidemokraatit ry

 

 

lisätietoja:

Tuomas Timonen

0400990949

tuomas.timonen@sdp.fi