Juha Pakarinen

17:20

Huoleni on meidän Demarihenkisten aktiivien väheneminen piirissä. Meidän pitää aidolla asenteella ryhtyä toimiin demarihenkisten aktiivien lisäämiseksi piirissämme.

Tavoitteeni on Savo-Karjalan Demarien eteenpäin vieminen ja uusien toimijoiden mukaan saaminen. Tulen yhdessä hallituksen kanssa haastamaan paikallisyhdistyksiä jäsenyysasioissa sekä toiminnansuunnittelussa.
Kunnallisvaalit -21 ovat pian ovella. Siinä meillä on seuraava näytön paikka, jossa tekemisemme punnitaan, aivan ehdokasasettelusta alkaen.
Osaamiseni on tullut monien järjestö- ja kansainvälisten koulutusten sekä pitkän työelämäkokemuksen mukana. Ammattiliittoni on muokannut minusta vahvan verkostoituneen osaajan ja ihmisten kuuntelijan. Seurataan aktiivisesti myöskin muita toimijoita ja otetaan heiltä hyvät käytänteet omiksi, vaikka koulutusten kautta.

Asenteeni sosialidemokraattisiin arvoihin ja tekemiseen kestää syvemmänkin tarkastelun. Jalostetaan tunnetut hyvät käytänteet omaan toimintaamme sopiviksi, mennään yhdessä ihmisten äärelle ja tullaan näkyväksi yhteiskuntaa kehittäväksi toimijaksi kaikilla omilla alueillamme.