Omaishoidon palvelujen erottaminen omaksi keskukseksi pois ikäihmisten toimialueelta sekä palvelupolun rakentaminen
Siun sotessa omaishoito on ollut osana ikääntyvien palveluja. Omaishoito ei kuitenkaan koske vain ikäihmisiä. On myös vanhempia, jotka toimivat lastensa omaishoitajana, ja työikäisiä, jotka hoitavat aikuisia läheisiään. Palveluissa ja niiden suunnittelussa tulee myös huomioida aikuisten ja lasten omaishoito sekä työikäisten omaishoitajien palvelut palveluiden rakenteesta tulee tulla selväksi, että kyseessä ei ole vain ikäihmisten palvelut, vaikka ikäihmiset ovat merkittävä ryhmä. Esimerkiksi Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialueella on päätetty perustaa omaishoitokeskus. Omaishoito palveluiden kokoaminen yksi oman keskuksen alle on tärkeää, sillä nyt tieto palveluista on pirstaleista. Tärkeää on myös luoda omaishoidon palvelupolku sekä varmistaa moniammatillisuus.
Yllä olevan perusteella sosialidemokraattien valtuustoryhmä esittää selvitettäväksi, voitaisiinko Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella, osana strategian toimeenpano viivaohjelmaa, koota omaishoidon palvelut, järjestöjä ja moniammatillista osaamista hyödyntäen, omaksi keskuksekseen, pois ikäihmisten palveluiden kokonaisuudesta.
Samalla ryhmä esittää omaishoidon palvelupolun rakentamista, jos se huomioidaan kaikenikäisten omaishoitajien tarpeet.