Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Yhtäkään lasta tai nuorta ei ole varaa jättää huomiotta

Ajankohtaista 11:03

Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on Suomessa palattu 14.5.2020 lähtien lähiopetukseen. Terveysviranomaisten tiedon perusteella koulujen avaaminen on turvallista sekä oppilaille että henkilökunnalle. THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille ohjeet turvalliseen koulunkäyntiin ja varhaiskasvatukseen. Tärkeää on edelleen noudattaa hygieniaohjeita, välttää ja vähentää tarpeettomia lähikontakteja ja järjestää opetustilat tavallista väljemmin.

– Nyt kun perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on palattu lähiopetukseen kevätlukukauden viimeisiksi pariksi viikoksi, on tärkeää, että jäljellä oleva aika hyödynnetään poikkeusolojen takia syntyneiden oppimistarpeiden kartoittamiseen. Koulujen tulee suunnitella, miten syntyneet aukot oppimisessa pystytään kuromaan kiinni tulevalla syyslukukaudella. Lisäksi on tärkeää tunnistaa oppilaiden hyvinvoinnin tila ja saada selville mahdollisten tukitoimien tarve. Koulujen valmiudet tehdä pudokastyötä nousevat nyt entistä tärkeämpään asemaan, kertoo Väätäinen.

– Lapsia, nuoria ja perheitä tulee tukea mahdollisen monin tavoin ja ennen kaikkea oppilaita tulee kohdella yhdenvertaisesti. Yhteistyö ja yhteisen näkemyksen löytäminen koulun ja perheiden kanssa on tärkeää. Keskusteluyhteyden täytyy toimia, jotta tuen tarve pystytään kouluissa tiedostamaan ja siten tukea perheille tarjoamaan. Koulun ja perheiden välisen viestinnän lähtökohtana tulee olla se, että kaikki vanhemmat tavoitetaan. Meillä ei ole varaa jättää yhtäkään lasta tai nuorta huomiotta, sanoo Väätäinen.

– Vaikeasti tavoitettavien ja poissaolevien oppilaiden tuen tarve täytyy kouluissa nyt erityisesti huomioida. Huoli on suurinta niiden lasten osalta, joilla koulunkäynnissä on ollut vaikeuksia jo ennen koronaviruspandemiaa. Moni lapsi ja nuori kokee näinä aikoina lisääntynyttä yksinäisyyden tunnetta. Lasten ja nuorten mielenterveydellisten ongelmien ratkaisemiseen tulee nyt erityisesti panostaa, korostaa Väätäinen.

 

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja
050 511 3018