Itä-Suomessa koulutuksen säilyminen on aluepolitiikkaa

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Harvaan asutuilla alueilla toisen asteen koulutuksen tulevaisuus on yhä tärkeämpi elinvoimakysymys. Väestön väheneminen ja nuorten poismuutto uhkaavat monien paikkakuntien lukioita ja ammatillista koulutusta. Siksi lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tiiviimpi yhdistäminen voisi olla ratkaisu, joka turvaa koulutuksen säilymisen myös pienillä paikkakunnilla. Hyötyä syntyisi esimerkiksi yhteisten opettajien käytöstä matematiikassa, kielissä, yhteiskuntaopissa ja äidinkielessä. Tämä auttaisi säilyttämään laajemman kurssitarjonnan ja vahvistaisi opetuksen laatua alueilla. Yhdistetty malli mahdollistaisi sen, että samalla kampuksella voisi opiskella sekä yleissivistäviä että ammatillisia aineita. Tämä kasvattaisi opiskelijamääriä ja helpottaisi oppilaitosten ylläpitoa tilanteessa, jossa yksittäinen lukio tai ammattiopisto on lakkautusuhan alla. Kun nuoret voivat opiskella lähellä kotiaan, heidän siteensä kotiseutuun säilyvät vahvempina. Tämä lisää mahdollisuuksia siihen, että he myös jäävät töihin tai yrittäjiksi alueelle.  

Tulevaisuuden työelämä tarvitsee sekä käytännön osaamista että vahvoja yleissivistäviä taitoja. Harvaan asutuilla alueilla juuri joustavat ja monipuoliset koulutusratkaisut voivat olla avain elinvoiman säilyttämiseen. Erityisesti yritykset hyötyvät siitä, että osaavaa työvoimaa koulutetaan omalla alueella yhteistyössä työelämän kanssa. 

Osaavan työvoiman varmistaminen kehittyvän koulutuksen kautta on hyödyksi alueen työelämälle ja yrityksille. Paras tulos tässä kehitystyössä saavutetaan ottamalla mukaan etujärjestöt ja sidosryhmät. 

Piirihallitus 
Savo-Karjalan Sosialidemokraatit 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *