Järjestöjen avustusleikkaukset lisäävät eriarvoisuutta 

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Hallituksen leikkaukset järjestöjen avustuksiin iskevät tuntuvimmin reuna-alueisiin, joilla resurssit ovat jo lähtökohtaisesti pienimmät.

Kun viimeinenkin palkattu työntekijä joudutaan irtisanomaan, toiminta loppuu kyllä kokonaan ja talous pakottaa järjestötoiminnankin keskittymään kaupunkikeskuksiin.

Maaseutuvaltaisille ja reuna-alueita käsittäville hyvinvointialueille asettaa erityistä painetta paikata lakkautettavien ja toimintaansa supistavien järjestöjen työtä ilman riittävää rahoitusta.

Tämä lisää riskiä, että laaja joukko ikäihmisiä, vammaisia, sairaita ja lapsiperheitä jää järjestöjen tarjoaman matalan kynnyksen ja varhaisen tuen sekä kuntoutustoiminnan ulkopuolelle.

Toteutuessaan hallituksen leikkaukset vaientavat monen ihmisryhmän äänen viedessään järjestöiltä mahdollisuuden vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Tämä on karmaiseva ajatus.

Järjestöt tuovat lausunnoillaan lainsäädäntöön inhimillistä puolta, joka kertoo päätösten todellisista vaikutuksista ihmisten arkeen. Kuuleva virkamies tai poliitikko ei voi samastua kuulovammaisen kokemukseen, neurotyypillinen ei neurokirjolla olevan.

Toisaalta avun tarvitsijat jäävät ilman luotettavaa neuvontaa, tukea ja tutkittua tietoa. Järjestöt nousevat tarvittaessa puolustamaan ihmisiä ja auttavat heitä vaatimaan oikeuksiaan. Kenties tämä ei hallitukselle sovi.

Sote-järjestöjen avustuksia koskevien leikkausten kanssa on otettava tauko eikä ajettava niitä alas hallituskauden päätteeksi, sillä jos menetämme järjestöissä toimivat ammattilaiset ja vapaaehtoiset, heitä on lähes mahdoton saada takaisin.

Tuula Väätäinen

kansanedustaja (sd.)

Kuopio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *