Merja Mäkisalo-Ropponen:

Ajankohtaista 12:36

Merja Mäkisalo-Ropponen:
Pohjois-Karjala tarvitsee toimivat ja sujuvat yhteydet maailmalle
”Tämän päiväinen Finnairin ilmoitus lennoista Joensuuhun jäi valitettavasti kauaksi tarvittavasta” sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). Finnair ilmoitti että, Joensuuhun tullaan lentämään marras-maaliskuussa kaksi kolmiolentoa per viikko tiistaisin ja perjantaisin Kuopion kautta.

”On luonnollisesti hyvä, että toiminta käynnistyy mutta aikataulut eivät tällä tasolla palvele liike-elämää, yrityksiä, syöttöliikennettä Eurooppaan tai muita tarvitsijoita. Jos vuorovälit jäävät tälle tasolle niin ei tule ihmetellä, jos matkustajamäärät ovat niukkoja, eikä tällöin voi vetää mitään johtopäätöksiä tarpeesta. Samalla tulee muistaa, että ennen koronaa liikenne Joensuun lentoasemalta oli koko ajan kasvussa” Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

Tämän päiväinen Finnairin päätös osoittaa kouriintuntuvasti myös, että eri liikennemuotoja tulee kehittää kattavasti ja tasapuolisesti. Tätä taustaa vasten Itäradan kehittäminen Porvoo-Kouvola linjalla on ehdottoman oikea ratkaisu ja laittaa Itäradan kehittämisen kunnolla liikkeelle. Sen avulla matka-aikoja voidaan vähentää reilusti alle neljän tunnin ja silloin voidaan luoda varteenotettava vaihtoehto lentämiselle.

”Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän aiempi ehdotus valtion ostoliikenteestä lentojen osalta tarjoaisi nyt aikaa ensi vuoden loppuun pysyvän ratkaisun löytämiseen ja liikenneyhteyksien turvaamiseen. Pohjois-Karjala tarvitsee toimivat ja sujuvat yhteydet maailmalle ylläpitääkseen elinvoimansa ja kilpailukykynsä” Mäkisalo-Ropponen päättää.

Lisätietoja:
Merja Mäkisalo-Ropponen, puh. 050 357 9090
kansanedustaja (sd)