Merja Mäkisalo-Ropponen: Kelan Lieksan yhteyskeskusta tulee vahvistaa

Ajankohtaista 08:57

Merja Mäkisalo-Ropponen

Kelan Lieksan yhteyskeskusta tulee vahvistaa

Koronaepidemia ja siitä johtuva lomautusten kasvu tulee asettamaan myös Kelan suureen haasteeseen tukihakemusten määrän merkittävän kasvun vuoksi. Viranomaisten toiminnan varmistamiseen ja käsittelyaikojen pitkittymisen ehkäisyyn tulee kohdentaa lisätukea. ”Tämä on ensiarvoisen tärkeää, että ihmisten toimeentulo voidaan turvata ja hakemustulvasta ei aiheudu kohtuuttomia taloudellisia tilanteita” sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

Samalla olisi myös hyvä tilaisuus vahvistaa Kelan olemassa olevia toimipisteitä maakunnissa ja luoda näin uutta työtä alueille. ”Hyvänä esimerkkinä tästä olisi Lieksan yhteyskeskuksen vahvistaminen” Mäkisalo-Ropponen sanoo. Lieksassa olisi sekä valmiit tilat että saatavissa osaavaa henkilöstöä. ”Keskustelin tammikuussa Kelan johdon kanssa asiasta ja silloin ajatukseen ei vielä tartuttu, mutta nyt ajat ovat oleellisesti muuttuneet” Mäkisalo-Ropponen sanoo.

”Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua ja toimia, jotta voidaan vastata niin Kelan toimintaedellytysten tukemiseen, mutta myös työllisyyden vahvistamiseen” Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Lisätietoja:
Merja Mäkisalo-Ropponen, puh. 050 357 9090
kansanedustaja (sd)